"Välttele kotitöitä viimeiseen asti" -päivä

Tänään oon laiska. En tee yhtään mitään. Päätin sen aamulla herätessäni aivan liian aikaisin väsyneempänä kuin koskaan. Selkääkin pakotti huonojen unien jälkeen. Missään nimessä en ala siivoamaan, vaikka villakoirat muriseekin nurkissa ja epäjärjestys on vallannut asunnon. Siivoan sitten huomenna, kun kerta ei ole juhliakaan, joihin mennä. Minä oon laiska.

Miulla ei oikeestaan oo mitään asiaa. Harkitsen migreenimyssyn ostamista, sillä piinalliset migreenikohtaukset ehkä helpottuisi sen avulla. Ootan kaverin kokemusta siitä. Se mies on edelleen kiva enkä malta oottaa, että tapaisin sen. Kodistani puuttuu mies. Tahdon mökille rentoutumaan, koska kotona en osaa sitä tehdä. Käärmeiden ja ampiaistenkin uhalla mökki houkuttaa kovasti. Jonkun pitäisi vain viedä minut sinne. Kahvi on hyvää ja juon sitä enemmän kuin riittävästi. Valitettavasti maha ei vain kestä sitä. Juon silti. En jaksa pedata sänkyäni, vaikka se näyttääkin rumalta ollessaan auki. Mietin asioita, joita ei pitäisi. Menee pää sekaisin. Facebookissa ei tapahdu mitään, mutta pidän sitä silti auki koko ajan, jos vaikka sattuisi jotain tapahtumaan. Haluan rakastua oikein silleen palavasti, niin, että kaikki muut asiat unohtuu ja rintaan koskee. Kadehdin niitä, jotka ovat rakastuneita.

Päivä jatkuu tekemättä mitään. Ehkä hengailen pikkuveljen kanssa. Ruokaa täytyy laittaa. Vai lasketaanko se kotitöiksi? Ja illalla tekstailen sen miehen kanssa, ellei jopa erehdytä jo soittelemaan tänään. Hih. Kohta se pääsee lomalle ja sitten sillä on aikaa tavata miut. Se jopa uhkas tulla tänne moikkaamaan minua. Jännittää jo.

Eipä miulla juuri muuta asiaa ole. Hyvää päivänjatkoa!

parempi päivä

Pikkuveljes palasi tänään kotinurkilleen. Onpa mukavaa. Ehdittiin jo vaihtaa kaikki tärkeimmät kuulumiset, mutta varmasti on vielä paljon sanottavaa. Pikkuveljes viipyy täällä aina elokuuhun asti, joten yhteistä aikaa on valtavasti.

Se mies, jonka kanssa nyt kirjoittelen, tuntuu hyvältä. Paljon paremmalta kuin se aikaisempi. Jutut osuvat paremmin kuin hyvin yksiin ja muutenkin kaikki on mukavasti. Jokohan uskaltaisin myöntää ihastuneeni? Taas. En yleensä oo näin herkkä ihastumaan, mutta jokin minuun on mennyt. Olisikohan se kevät? Oli niin tai näin tämä tuntuu hyvältä jutulta. Aina, kun puhelin piippaa perhoset valtaa vatsan ja oon kuin teinityttö ensi-ihastuksessa. Mukavaa.

Tänään on niin paljon parempi päivä kuin eilen. Olen iloinen mukavasta kommentista eilisessä tekstissäni ja muutenkin elo on aika auvoisaa. Tupakoin edelleen aivan liian paljon eikä laihduttaminenkaan ole nyt päällimmäisenä mielessä. Mutta ei se haittaa, kesä on ihan justiinsa tässä näin. Miun ehkä viimeinen (toivottavasti) kesä joutilaana ja vapaana. Ootan juhannusta ja mökkeilyä ystäväni kanssa, Ilosaarirockia ja mökkiviikonloppua vanhan tyttöporukan kanssa. Kesä antaa paljon tänä vuonna, oon päättäny sen. Parastahan oisi tietenkin se rakastuminen. Ehkä saan senkin. Kuka tietää.

läski

Kävin vaatekaupassa etsimässä mekkoa ystävän häihin, kun vaatekaapista ei löytynyt mitään, mikä sopisi päälle. Pettymys oli melkoinen, kun sama toistui vaatekaupassa. Sovitin ainakin kuutta mekkoa, mutta isoimmatkaan koot eivät mahtuneet päälle. Masennus. En oikeesti tiedä mitä laitan juhliin päälle. Ehkä kietoudun lakanaan, jos en muutakaan keksi. Ahdistaa olla näin iso. Ja ahdistaa, että vaatekaupoista ei löydy muita kuin nukenvaatteita. Onko tosiaan niin, ettei läski tarvitse vaatteita ylleen? Tai jos löytyy sopivan kokoisia vaatteita, ne ei todellakaan ole kauniita. En ymmärrä.

En minä haluais olla lihava. Suurin osa näistä kiloista on tullut lääkkeiden sivuvaikutuksena. Ulkopuolisen silmään varmaan näyttää, että oon ollu ruoka-aikaan kotona, mutta kun asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen. Suututtaa, että tarvitsen lääkkeitä, jotka paisuttaa minua entisestään. Ja vaikka olen saanutkin pois kahdeksan kiloa, ne todennäköisesti tulevat takaisin. Olo on kuin turvonneella porsaalla ja siltä varmaan näytänkin.

Tänään on läskipäivä. Läski läski läski. Ei ollut aamulla, kun porhalsin kuuden aikaan aamulenkillä. Läskipäivä alkoi vasta kauppareissun jälkeen. Pahinta oli, kun myyjät vain valittelivat ja katsoivat säälivästi, kun isoinkaan mekko ei sopinut päälle. Hävetti. Ja kun kerta on läskipäivä, niin pahennettakoon oloa vielä kertaalleen sovittamalla kaikki mekot vaatekaapista. Tuleepahan oikein kunnon paskafiilis. Ja sitten voi rypeä loppupäivän itsesäälissä ja miettiä mitä on tehnyt väärin.

Ihan turha odottaa minulta yhtään positiivista sanaa tänään. Tänään vituttaa. Ja rankasti.

boring

Hahah, paraskin laihduttaja. Tässä mie istun ja puputan keksejä, jotka rakas ystäväni toi tullessaan vierailulle. Ja mietin, että pitäis lähtee lenkille kuluttamaan kaloreita, mutten todellakaan jaksa. Karu totuus paljastuu kyllä aikanaan vaa'alla, jos tätä tahtia jatkan herkuttelemistani. Viikonloppuna paistettiin mökillä kesän ensimmäiset muurinpohjaletut ja ai että ne oli hyviä. Söin monta. Niin kuin söin pekoniin käärittyjä täytettyjä herkkusieniäkin. Mie niin lihon.

Eilen oli käynti omahoitajalla. Se oli saanu sovittua ajan sen ihmisen kanssa, joka hoitaa niitä maksusitoumusasioita. Tapaamisen tarkoitus on kai selvittää olenko maksusitoumuksen arvoinen. Tarvitsen sen sitä tukiasuntoa varten. Asunto kuulemma järjestyy, jos vain saan sen paperin. Hoitaja sanoi, että puhelimessa se toinen ihminen oli ollut jopa melkein myöntyväinen. Nyt pitää vain hoitaa se tapaaminen kunnialla läpi ja toivoa parasta, että suunnitelmani kuulostaa sen ihmisen korvaan hyvältä.

Se kaveri, jonka kanssa olen kirjoitellut, ehdotti tapaamista. Ja minä lupasin, että semmoinen järjestyy. Jännittää jo. Ei kuitenkaan yhtä paljon kuin sitä edellistä kaveria tavatessa. En tiedä, onko se hyvä vai huono merkki. Aina vähän pelottaa, että mitä toinen ajattelee minusta ja ulkonäöstäni, vaikkei varmaan pitäisi ajatella sitä. Jos ei kelpaa toiselle, niin ei sitten kelpaa. That's it. Voi, kun se oiskin niin helppoa. Ja vielä hirveempää oikeestaan on, jos ei kelpaa sitten niin kuin muuten. Jos se toinen pitääkin minua ihan pönttönä tai jotain. Mutta mistäpä näitä tietää ennen kuin on tavannut. Että ehkä miun pitää vaan tavata se heppu ja nähdä mimmoinen tyyppi on vastassa. Voihan se olla taas niin, että minä en tykkää siitä.

Kello on vasta noin eikä minulla ole mitään tekemistä. Mietin hetken jopa ikkunoiden pesemistä, mutten taida siihen vielä ryhtyä. Antaa siitepölyjen ensin mennä pois. Jatkan vissiinkin keksien syömistä ja ootan iltaa, jolloin ei myöskään ole mitään tekemistä. Tylsä elämä, jälleen kerran.

kesänmakuinen lauantai

Minä lepään nyt. Tulin illalla mökille asenteella: teen vain sen, minkä huvittaa tehdä. Ja näin olen tähän mennessä toiminutkin. Illalla olin niin rättipoikkiväsynyt, että suurin haaste oli osua sänkyyn kaatuessaan. Yöunet olivatkin makoisat, vaikka heräilin pari kertaa aamuyöstä kuuntelemaan vesisadetta. Ja aamulla, aamulla ulkona tuoksui sateelta ja koivulta. Olo oli kuin olisi ollut suoraan suomifilmistä. Rakastan sellaisia aamuja, joina jokainen aisti herää uuteen päivään yhdellä isolla hengenvedolla.

On niin kesäistä kaikkialla. Aurinko paistoi koko päivän täydeltä taivaalta ja lämpötilakin oli reilusti yli +20 asteen. Luonto on vihreänä ympärillä ja itikat, ampiaiset ja muut pöriläiset kiusaavat olemassaolollaan. Vime yönä oli vielä viileää ja polttelinkin takassa muutaman kalikan lisälämmöksi tänä aamuna. Mutta ei se haittaa, onhan jo melkein kesä. Tänään vielä tyrkkäsin uuniin raparperipiirakan, jolla herkuteltiin vanhempieni kanssa. Oikeita kesän makuja lisää tälle päivälle.

Päivä meni touhutessa. Pestiin ulkokalusteet ja laiteltiin ne paikoilleen. Grillattiin ja päivän päätteeksi lämmitin saunan ja paljun. Paljussa istuskelu oli kaikkea muuta kuin nautinnollista, sillä itikoita riitti ihan yli omien tarpeiden. Sauna onneksi oli kuuma ja istuinkin löylyissä aika kauan. Nyt televisiossa pauhaa Euroviisut, joita en jaksa seurata. Istun sängyllä ja odotan, että uni tulisi. Aloin kirjoitella taas erään miehen kanssa suomi24-treffien kautta. Mukavaahan se on, tutustua uusiin ihmisiin, vaikkei siitä sen suurempaa rakkaustarinaa syntyisikään. Vaikka en minä pahakseni pistäisi, vaikka rakastuisinkin. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Huomenna on kai taas hommaa enemmän kuin ehtisi tekemään. Keväisin mökki on kuin työleiri. Kaikki paikat pitää puunata kuntoon kesää varten, siistiä ja laitella tavarat paikoilleen. Ootan innolla niitä aamuja, kun mökillä herätessä ei tarvitse tehdä mitään. Ne on vielä edessä päin. Ja niitä aamuja, kun voi ensimmäisenä juosta järveen. Tänään meinasin mennä kastautumaan, mutta totesin veden kuitenkin olevan vielä liian kylmää.

Uni koettaa pyrkiä silmäkulmaan. Kai se on pakko alkaa taipumaan. Tänään oli hyvä päivä, oikein hyvä, lämmin, kesänmakuinen päivä.

m.i.g.r.e.e.n.i

Miulla alkaa mennä hermo. Nyt niinku sen viimesen kerran. Illalla, kun miun piti pikapikaa pakata ja laittaa kaikki valmiiksi, jyskytti päässä ja oli vähän huono olo. Aattelin, että kyllä se siitä menee, kunhan pääsee nukkumaan. Hampaat pestyäni ja valot sammuteltuani olin valmis käymään pitkille yöunille. Varasin petikaveriksi kylmäpussin, jos sillä saisi jyskytyksen viimeinkin häviämään. En varmaan ehtinyt puoltakaan tuntia makaamaan, kun oli yksinkertaisesti pakko juosta vessaan. Siinäpä ei tarvinnut sitten enää miettiä nukkumista, kun pää vessanpöntössä yritin saada oloni tasaantumaan. Päähän jyskytti lujaa, ois tehny mieli itkeä ja huutaa, mutta eihän se ois mitään auttanu. Viimein, kun tuntui, että uskallan nostaa päätäni edes hitusen hartioideni yläpuolelle, kömmin sänkyyni kokeilemaan josko elämä alkais rauhoittua. Katsoin kelloon ja se oli jo paljon, enkä ollu onnistunut nukkumaan silmäystäkään. Olo oli suht hyvä, mitä nyt oksennus maistui suussa ja päänahka tuntui todella aralta. Parin tunnin päästä heräsin taas. Päätä oikein viilteli eikä tahtonut löytyä asentoa, jossa sen olisi saanut asettumaan. Samassa alkoi taas vatsassakin velloa ja eikun juoksulla vessaan. Tätä samaa jatkui koko yön. Kello soi puoli kahdeksalta, mutta annoin sen soida. Yhdeksän jälkeen oli pakko soittaa kuoronjohtajalle ja ilmoittaa, että mie en oo kyllä nyt mihinkään Jyväskylään lähdössä. Laittakoot laskun perään, mutta ei miusta ois ollu reissuun lähtijäksi. Huoh. Nyt jo vähän helpottaa, mutta edelleen päässä tuntuu olevan useempi kuin kolmen sepän patsaan sepät.

Miulla on ollut migreeni jo neljävuotiaasta saakka, joten kai tän pitäis alkaa olla jo aika tuttua. Mutta yhä 25 vuoden jälkeenkin migreenikohtaus on aivan yhtä kamala joka kerta. Toisinaan se laskee vähän helpommalla, mutta useimmiten saa vääntää itkua ja manata koko p*ska alimpaan helvettiin. Kadehdin niitä (itse tunnen kaksi), jotka sanovat, ettei heillä ole koskaan särkenyt päätä. Liekö sekään normaalia. Ois jännä tietää, miltä tuntuu, kun ei oikeasti särje päätä ikinä. Mut kai se on vaan oltava nöyrä ja elettävä sen kanssa, mitä on saanu. Ei kai tässä muukaan auta.

Ei tässä paljon muuta nyt päähän mahdu. Kun jäi kerran ne kirkkomusiikkipäivätkin välistä. Toisaalta ehkä ihan hyvä niin, ehdinpähän vähän rauhoittua välillä. Ens viikko on ihanan tyhjä. Hoitajalla käynti ja ystävän tapaaminen, mutta muuta ei tuolle viikolle ole varattuna. Paitsi tietysti pikkuveli tulee toiselta puolelta Suomea lomailemaan kotikulmilleen. Huomenna taidan lähteä mökille ulkoilemaan ja laittelemaan paikkoja kuntoon. Jos sitä osais rentoutuakin ja heittää kaikki turhat ajatukset päästään pois. Helpottais varmasti painekin. Saa nähdä. Kunhan nyt ensin tästä päivästä selviytyisi kunnialla.

salaa tyytyväinen

Ei, en oo pettyny, vaikka tää päivä ei menny ollenkaan niin kuin olin ajatellu. Pääsykokeissa sain paniikkikohtauksen ja jouduin lähtemään kesken pois. Sain kuitenkin jotain paperille väsättyä, joten aivan olematon mahdollisuus on päästä sisään. Ja ne treffit, no niiden lopputulemana oli se, ettei tästä tainnu vuosisadan rakkaustarinaa syntyä.

Turhaan jännitin sen miehen kohtaamista. Se oli rento ja mukava, ihan niin kuin jo aiemminkin olin havainnut. Silti ei vaan jotenkin tuntunut miltään koko tapaaminen. Sydän ei sykähtänyt huonoille vitseille tai sinisille silmille. Ja olihan se vähän liian lyhytkin ollakseen miun mies. Harmittaa vähän, että ehdin ihastua niin kovin, mutta toisaalta, kerranhan täällä vaan eletään. Ne on elettävä ne tunteet nyt. Miulle jäi semmoinen olo, että mies toivois vähän enemmän. Vaikka tiesin jo lähtiessäni, ettei tästä tule mitään, en saanut sitä sanottua ääneen. Tuli ihan semmoinen pettäjäfiilis. Toivon, että mieskin rupeaa ajattelemaan samoin, sillä en haluaisi tuottaa kellekään pettymystä. Noh, kävipä miten kävi, hengissä selvisin ja onpahan taas yksi tarina entisten joukkoon. Oikeestaan oon aika onnellinen nyt.